Tykkään toki voimatreenistä, nopeudesta ja kestävyydestä... Mutta ylivoimaisesti hauskinta on silti kaikki mikä liittyy koordinaatioon ja motoriikkaan. Kaikki se, mitä lapset tekevät kun niiden sallii temmeltää, ja kuinka myös kaikki biologiset lähisukulaisemme leikitellen pitävät itsensä huipputerässä.
Laadukkaan ravintolan pihalla oli ihan mielettömät viidakkotemppuradat ja ties mitkä kiipeilytelineet. Voisi joskus vaikka juosta paikalle, kikkailla itsensä väsyksiin, ja nauttia edullista lähiruokaa kosken liplatellessa. Huh, mikä mesta!
Tilaisinkohan liput Sisusavotta Camppiin? Voisi ensikuussakin jatkaa temppuilua, muutenkin kuin sillankaiteilla ;)
Koen myös, että mstaudissa, kuten kaikessa hermoston kehittämisessä, tärkeintä on juuri ilo, leikki - ja fyysinen sellainen. Motorinen koordinaatiokikkailu tuntuu olevan parasta "aivolääkettä", vielä parempaa kuin kemialliset versiot ;) Kiipeilystä harrastuksena saattaisin tykätä tosi paljon. Mutten todellakaan jaksa lähteä nollatietoisuushalleihin, joissa "urheilijalle" tarjotaan lisäainejuomaa eineslihapiirakalla. Ei sen tasoinen meininki vaan vedä puoleensa. Miten olisi luonto ja lähiruoka?
Mitä muita koordinaatioleikkejä on aikuisille? Lapsillehan löytyy ties mitä huvipuistoja liukumäkineen, mutta on aikuisillekin tarjolla boulderoinnin lisäksi ainakin pallopelit. Ja telinevoimistelu. Ja tanssitunnit. En vaan ole oikein enää vuosiin juurikaan eksynyt ankeisiin meluhalleihin, joita leimaa homeinen sisäilma koneellisine ilmanvaihtoineen, einestason tarjoilu, ja luonto työnnetty kaikilta osin niin kauas kuin mahdollista - ja viimeistään 60 kertaa sekunnissa välkkyvät halogeenivalot vie viimeisetkin viidakkomehut. Lähinnä huomaan leikkiväni ohimennen puistojen kiipeilytelineissä ja joskus (pienien, turvallisten..) siltojen kaiteilla. Joskus polkupyörällä pääsee kokemaan myös vauhdin hurmaa ja koordinaatiota esim. jossain metsäreitillä.
Alamäkiluistelu :)
Jos olisin coolimpi, osaisin skeitata, snoukata ja surffata
Parkour... Siinä hyvä idea; katsotaan jos sattuisin jo seuraavien treenien aikana olemaan samassa kaupungissa. MovNat-leireille voisin alkaa osallistumaan, ja katsoa ketä ja mitä jatkoideoita tulee vastaan.
AcroYoga... Hyvinhän näitä aidosti (akrobaattisen-)hauskoja lajeja alkaa tulla esiin. Ennen luultiin että vain lapsilla sais olla kivaa (mielellään ei niilläkään), ja että tulokset ja jopa terveyskin tulisi tylsyydensietoa kehittämällä. Totuushan on aika tasan päinvastoin, eikä se kaikista monotonisin pakkoliikunta ole enää niin suosittua, tai kärsimys muutenkaan. Yksikään lapsi tai ihmisen biologinen lähisukulainen ei ikinä lähtisi tasatahtiselle juoksulenkille ennalta määrätyn reitin mukaan - eikä liioin salillekaan. Tykkään sekä lenkeistä, salista että spurteista - mutta melkein kaikki leikkisämpi, pelillisempi ja luonnollisempi mitä keholla voi kikkailla, on vielä hauskempaa. Jos käyn välillä pihalla juoksemassa, voi olla hieman raikkaampi olo palata koneelle. Jos vedän oikean spurtin, niin että saa väistellä puita kaarteissa, tulen jo huomattavan eri fiiliksissä takaisin. Jos kävelen myös käsillä, vielä parempi. Mutta kun edes yritän kiivetä jotain seinää ylös, hyppään kiveltä toiselle, ja pompin rappuset ylös ja akrobaattisesti keikautan itseni takaisin nurmikolle (ja sitten vielä parilla harppauksella päihitän viimeisen ylämäen ennen pihaa), huh, että alkaa teksti luistaa. Onkohan aikuisille jotain akrobatiakursseja - vai ottaa vaan ja alkaa opetella youtubesta jotain trapetsihyppelyä..?
Seikkailu, tienpäällä oleminen itsessäänkin kysyy kaikenlaista koordinoimista, ja tuntuu jännän-kivalle kuten leikin kuuluu. Usein päätyy kiinnostaviin paikkoihin ja uusiin maisemiin, joissa voi hypätä vaikka kaiteelle tasapainoilemaan kuten tätä lausetta näppäillessä.
Onneksi kotona odottaa oma minitrampoliini. Ja työpisteen läheisessä niemennokassa tulee kikkailtua kivillä ja kallioilla
Puhuttiin myös siitä, miten rahan ja isojen resurssien maailmassa on tärkeää tehdä asiat tarkan suunnitellusti: tapaamiselle on tietty aika ja paikka, ja se tiedetään usein jo puoli vuotta etukäteen.
Kun taas lapset kannattaa kasvattaa niin että elämä on lähellä ja ympärillä. Hippimeininki sopii lapsille muttei aikuisten aikaansaamiseen. Kuinka siis luoda elämään yhtä aikaa kaksi äärimmäisen vastakkaista energiaa ja olosuhdetta? Huomaaan, että joskus ns. köyhissä ja syrjäisissä oloissa voi lapsilla olla jopa paremmat mahdollisuudet kaveerata spontaanisti, kun on vähemmän muureja välissä. Mitä "hienompi" alue, sitä steriilimpi (good for business, boring for kids)
Omassa laiffissa haluan tietenkin yhdistää parhaat palat molemmista. Merkata "Happy Calenderiin" vaikka puolen vuoden päähänkin jutut mitä todella voin odottaa ilolla ja innolla. Vierailla mitä hienommilla hienostoalueilla ja huipputyylikkäissä ruokapaikoissakin. Ja aina pitää oman sydämeni leikkisän likaisena & laittoman lapsellisena. Yhdistää spontaanius disipliiniin luomiin reunaehtoihin; liittää luovuus tosimaailman targetteihin.
No comments:
Post a Comment