Pages

Wednesday, September 17, 2014

David Wolfe Suomessa, isänpäivänä 9.11.

Nähdään siellä! Marraskuun alkupuolella:

 * Paras isänpäivä ikinä Facebookissa

 * Lipun saa Raakapuodin sivulta, hintaan 127€


Esimakua Wolfen tyylistä ja tarjonnasta:









Wolfelta löytyi joskus tosi hardcoreakin settiä Youtubesta, ja etenkin jäsensivuston uumenista. Sittemmin FDA, FTC ja muut kolmikirjaimiset ovat tarkentaneet sensuuriaan, yleensäkin luontaisterveyteen liittyen, joten miehen ilmaisu on nykyään siloitellumpaa ja harkitumpaa. Tapahtumissaan hän edelleen saattaa puhua aika suoraakin asiaa - ja pyytää, ettei kukaan videoisi puhetta, jottei se päädy Tubeen, koska jos päätyy, siitä saattaisi seurata taas lisää laillista päänvaivaa hahmolle joka on jo aikaa sitten kasvanut siihen kokoluokkaan ettei voi enää toimia kovin "under the radar".

 Länsimainen mieli ja kieli tekee usein verbeistä substantiiveja; muuttaa elävät hengittävät kiinnostavat elämykset kuolleiksi, paikalleenjäädytetyiksi nominalisaatioiksi. Wolfe kiertää maailmaa, tutkii perinteitä, ja osaa myös opettaa elävästi. Olin ehtinyt opiskella ravintoa jo kolmekin vuotta, mutta vasta Wolfen myötä ymmärrykseni ja myös omakin kommunikaationi heräsi eloon. Vasta Wolfen esimerkillä pääsin vihdoin itsekin kertomaan oppimaani eteenpäin, ja innostamaan kavereitakin mukaan. Kylmä kuollut tieto ei oikein enää riitä, kun elävääkin on jo tarjolla. Ihmeen ja lapsellisen innostuksen täyteinen ilmaisu antaa asialle merkityksen, puhaltaa hengen aiheeseen. 

Olihan Wolfe myös ensimmäinen joka toi länsimarkkinoille mm. kylmäpuristetun kookosöljyn. Davidin silloinen verkkokauppa Rawfood.com avasi ovensa jo 1994! Superfoodien tullessa Suomeen suunnilleen talvella 2008-09, ensimmäisten verkkokauppojen (ja nykyisten isojen brändien) silloinen valikoima kopioitiin aika suoraan Davidin senaikaisesta verkkokaupasta jonka osoite oli Sunfood.com (nykyään David edustaa LongevityWarehousea). Jäsensivusto BestDayEver.com , sinne liityin keväällä 2007 - maksoi 50 euroa kuussa, mutta kannatti, jopa köyhänä opiskelijanakin. Katsoin videoita aamukuuteen asti, ja yritin herätä ennen iltapäivää ehtiäkseni valmentamaan tennisjunioreita (ja melkein aina myöhästyin :) . Latasin sivustolta niin älyttömän hyviä Davidin (ja vähän muidenkin) luentoja, että pian niiden sisällöstä oli ihan pakko päästä itsekin luennoimaan. Niihin edelleen perustuu nykyinenkin ymmärrykseni ravitsemuksen kokonaisuudesta, ja miten kaikki lähtee maaperän ja koko ekosysteemin elinvoimaisuudesta & mineralisaatiosta.

David oli ihan tulessa jo 2000-2007. Sittemmin hän on kasvanut isoksi tunnetuksi nimeksi, ja tuonut yleiseen tietoisuuteen lukuisia uusia mutta kuitenkin vanhoihin totuuksiin perustuvia terveysinnovaatioita. Edelleen elää silti silminnähden kairos-ajassa kronoksen sijaan - eli ei elä tyypilliseen länsimaiseen tapaan menneisyyden saavutuksia suojellen ja tulevaa peläten, vaan kiinnostavaa, kiehtovaa, mukaansatempaavaa kokemusmaailmaa nauttien. Menestyksen keskelläkin edelleen lapsellinen.

Tässä lisää tärkeitä videoita vuosien varrelta, mitä nyt edelleen Tubesta löytyy:

Vision of Paradise
Extreme Health Seminar
Asking The Right Questions
Medicinal Mushrooms
Cacao Controversy
Inflammation

Olen tykännyt siitä miten Wolfe on avoimesti suositellut huipputuotteita, parhaita firmoja, ja toisia vastaavia "superhero"-tyyppejä, jotka myös haluavat löytää ja jakaa vain parasta. Itse sain jossain vaiheessa pääasiallisen elantoni tuotesuosituksista - ja suurin osa olennaisimmista löydöistäni oli tullut juuri Wolfen audioista, etenkin Thebestdayever.com -sivuston kuukausittaista kysymys-vastaus-osastoa kuunnellessa. Muutenkin muistan, kun kevät-kesällä 2007 kuuntelin miehen puheita jopa tunteja päivässä. Oli paljon muutakin hyvää kuunneltavaa, mutta Wolfe osasi kertoa asiat kiehtovimmin. Hauska anekdootti: 2010 kuulin, miten yksi uusi kaveri vastaavasti luotti Wolfen suosituksiin: katsoi mitä Wolfen oman nettikaupan brändeistä ja tuotteista saisi myös iherbista, ja tilasi ne sieltä :)

Wolfe oli yksi niitä kauan etsimiäni sankarihahmoja, joista kehtaisi ottaa mallia. Jossa rakkauteen, avuliaisuuteen, hyväntekemiseen ja kokonaisvaltaisempaan ymmärrykseen yhdistyi myös taito, tasokkuus, ja tarkkuus totuudellisuudessa. Joskus Wolfekin on ollut väärässä tai luvannut liikaa, mutta sitten aina tarkennetaan - toisin kuin ne joiden sanomiset on viran tai suhteiden puolesta sidottu institutionaaliseen agendaan tai jo ennalta sovittuun totuuteen. Wolfella jos kellä on toki valtavasti suhteita - mutta siis vapaata laatua, kaikenkarvaisten "kollegojen" kesken jotka haluavat hyvää ja osaavat myös toimia isostikin maailman parhaaksi - ilman intohimoa rajoittavia sitoumuksia.

David tykkää edelleen hienoista hetkistä, tässä pari kuvaa miehen Facebook-feedista:






Hyvin on jaksanut - hirmu positiivisena, vaikka koettu on koviakin. Jos oikein muistan, ei ole viettänyt kokonaista kuukautta samalla mantereella yli kymmeneen vuoteen. Yleensä hurjimmillekin tulee pidempiä pausseja luovuudessa, taukoa inspiroituneessa tuottavuudessa, ihan oikeaa lepoakin. Wolfe ilmeisesti kykenee latautumaan luonnossa matkan varrella, uudistumaan erityisimmissä paikoissa.

 * Tilaa lippu tästä *


No comments:

Post a Comment